Kun Hanna Parikka jätti työnsä hedelmöityshoitojen parissa, hän menetti paljon enemmän kuin ammatin. Samalla hän kuitenkin löysi jotakin, mitä ei ollut osannut etsiä: luonnon rauhoittavan voiman, musiikin eheyttävän vaikutuksen ja uuden tavan olla avuksi toisille ihmisille. Tämä on kertomus menetyksestä, rohkeudesta ja uudesta kasvusta.
Joskus ihminen joutuu jättämään taakseen työn, jossa on ollut hyvä. Ei siksi, että osaaminen olisi kadonnut tai työn merkitys vähentynyt, vaan siksi, ettei entinen tapa jatkaa tunnu enää mahdolliselta. Hanna Parikka tuntee tämän kokemuksen.
Hän sanoo olevansa empaatikko, ihminen, joka kokee asiat voimakkaasti. Samalla hän on tutkijamielinen luonnontieteilijä, joka haluaa kysyä, selvittää ja ymmärtää asioita. Nämä kaksi puolta – herkkyys ja analyyttisyys – ovat kulkeneet hänen mukanaan niin laboratoriossa, hedelmöityshoitotyössä kuin hänen uudella alallaan luonnon ja musiikin parissa.
Viime vuodet ovat muuttaneet hänen elämänsä suunnan lähes kokonaan. Vaikeiden vaiheiden jälkeen Hanna on löytänyt jotakin, mikä ei pyyhi mennyttä pois, mutta auttaa rakentamaan sen rinnalle uutta. Luonto ja musiikki tarjoavat mahdollisuuden jakaa hyvinvointia vahvistavaa voimaa myös muille.
Elämä tieteen ja ihmisen syntymän äärellä
Hannan ammatillinen polku alkoi luonnontieteistä ja bioteknologiasta. Hän valmistui filosofian maisteriksi Kuopion yliopistosta vuonna 2000 ja työskenteli valmistumisensa jälkeen tutkijana yliopistossa. Myöhemmin hän siirtyi hedelmöityshoitojen pariin ja aloitti IVF-biologina vuonna 2005.
Noin 20 vuotta kestäneellä urallaan hän työskenteli lapsettomuusklinikoilla muun muassa Jyväskylässä ja vuodesta 2018 lähtien TYKSin naistenklinikalla. Työhön mahtui paljon onnistumisen kokemuksia, mutta myös tilanteita, joissa mikään hoito ei tuonut ihmisille heidän syvästi toivomaansa lasta. Jotkin näistä kokemuksista kulkevat hänen mukanaan edelleen.
Työssä tiede ja ihmiselämän hauraus kohtasivat päivittäin. Laboratoriossa käsiteltiin soluja, alkioita ja tutkimustietoa, mutta jokaisen näytteen ja hoitopäätöksen toisella puolella oli ihminen toiveineen. Juuri siksi työ oli Hannalle enemmän kuin pelkkää tekniikkaa tai tiedettä.
Päätös, joka muutti kaiken
Korona-aika käynnisti Hannan perusteellisen ammatillisen ja henkilökohtaisen pohdinnan. Hän etsi tietoa, tarkasteli tutkimuksia ja arvioi viranomaisten ratkaisuja biologin sekä pitkään terveydenhuollossa työskennelleen asiantuntijan näkökulmasta. Samalla hän koki, että hänen esittämänsä kysymykset eivät johtaneet sellaiseen avoimeen tieteelliseen keskusteluun, jota hän oli odottanut.
Erityisesti raskaana olevien rokotussuosituksiin liittyneet kysymykset muodostuivat hänelle ammatillisesti ja eettisesti ratkaiseviksi. Hanna uskalsi esittää aiheesta hyviä ja tieteellisesti perusteltuja näkemyksiä, jotka poikkesivat hyväksytystä valtavirrasta. Tässä henkilöjutussa ei ole olennaista ratkaista tätä kiistaa, vaan ymmärtää, mitä sen keskelle joutuminen merkitsi hänelle ihmisenä – ja kuinka vaikeuksien kautta voi löytyä uusi polku elämään.
Vuonna 2021 Hanna jäädytti uransa hedelmöityshoitojen parissa. Hän kuvaa päätöstä raskaaksi mutta omien arvojensa kannalta väistämättömäksi.
”Jätin työn, jossa olin hyvä. Olisin puolustanut potilaita. Olisi voinut luulla, että se on hyvä asia, mutta sen takia jouduinkin jättämään työni.”
Yhden työuran päättyminen merkitsi samalla tutun yhteisön, ammatti-identiteetin ja elämän suunnan menettämistä ja muuttumista. Tukea hän on löytänyt kansainvälisistä tutkija-, lääkäri- ja moniammatillisista ryhmistä, joiden toimintaan hän on osallistunut vapaaehtoisena.
Tutkijan mieli ei jäänyt laboratorioon
Vaikka Hanna jätti entisen työnsä, hän ei lakannut olemasta tutkija. Hänen jatkuva tiedonjanonsa on vienyt häntä alalta toiselle. Hän on opiskellut psykologiaa ja musiikkiterapiaa, suorittanut pedagogisia opintoja sekä valmistunut luonnontuotejalostajaksi. Tähän koulutukseen sisältyivät villiruoka, rohdokset ja luonnonkosmetiikka. Lisäksi hän on suorittanut luontohyvinvointiohjaajan osatutkintokokonaisuuden ja opiskelee itsenäisesti lääkekasvitiedettä.
Koulutukset eivät ole hänelle irrallisia tutkintoja. Niitä yhdistää sama kysymys, joka on seurannut häntä koko työuran ajan: ”Mikä auttaa ihmistä?” Luonnontieteellinen koulutus antaa hänelle välineitä tarkastella luontoa tutkimuksellisesti. Psykologian ja musiikkiterapian opinnot puolestaan auttavat ymmärtämään kokemuksia, tunteita ja niitä kerroksia, joihin sanat eivät aina yllä.
”Koko ajan tekemisessäni kulkee mukana tiedeidentiteetti ja kriittinen ajattelu, mutta myös luova ja herkkä taiteilijaidentiteetti.”
Hannalle tieteellinen ajattelu merkitsee myös oman tietämyksen rajojen tunnistamista. Hänelle perehtyneisyys ei johda varmuuden esittämiseen kaikesta, vaan valmiuteen kysyä lisää.
”Olen nähnyt, kuinka perehtyneisyys lisää nöyryyttä ja rohkeutta esittää kysymyksiä.”
Metsässä ihmiseltä ei kysytä saavutuksia
Luontohyvinvointiohjaajan opinnot ovat syventäneet Hannan omaa luontosuhdetta. Mökillä hän huomaa rentoutuvansa, ja paluu kaupunkielämään tuntuu usein haikealta. Hän ajattelee monen nykyihmisen etääntyneen luonnosta ja haluaa omassa työssään auttaa palauttamaan tätä yhteyttä.
Luonnossa ei tarvitse selittää omaa historiaansa. Metsä ei ole kiinnostunut ihmisen titteleistä. Se ei pyydä perustelemaan sitä, miksi elämä vaihtoi suuntaa. Luonto ottaa vastaan.
Hannan kiinnostus ei kuitenkaan perustu vain omiin kokemuksiin. Luonnontieteilijänä hän haluaa ymmärtää, mikä luonnon vaikutuksissa on tutkittua ja mikä vasta oletusta. Aiempi tieteellinen koulutus auttaa häntä arvioimaan luontoalaa koskevia väitteitä ja välittämään tietoa ryhmilleen. Luonnossa liikkumisen on todettu aktivoivan ihmisen omaa immuunipuolustusta, vähentävän stressihormoneja ja monipuolistavan kehon omaa mikrobiomia.
Hän haluaisi järjestää luontokokemuksia ja luontoaiheisia työhyvinvointipäiviä sekä suunnittella toimintaa myös erityisryhmille. Ensimmäisistä koulutukseen liittyneistä näytöistä hän sai hyvää palautetta.
”Olemme menneet niin kauas luonnosta. Meidän olisi hyvä palata takaisin luontoon.”
Luonnon terapeuttinen voima voi alkaa hyvin pienestä. Jalka osuu metsäpolulle. Hengitys tasaantuu. Katse irtoaa näytöstä ja kiinnittyy puiden välistä kulkevaan valoon. Ihminen ei ehkä löydä vastausta, mutta kysymys muuttuu hetkeksi helpommaksi kantaa.
Luonnon terapeuttinen voima voi alkaa hyvin pienestä. Jalka osuu metsäpolulle. Hengitys tasaantuu. Katse irtoaa näytöstä ja kiinnittyy puiden välistä kulkevaan valoon. Ihminen ei ehkä löydä vastausta, mutta kysymys muuttuu hetkeksi helpommaksi kantaa.
Musiikki antaa kokemukselle äänen
Musiikki on Hannalle sekä henkilökohtainen ilmaisukeino että työskentelyväline. Hän laulaa ja soittaa pianoa puolisonsa kanssa mm. Silverbird -yhtyeessä. Osa hedelmöityshoitotyön muistoista on siirtynyt säveliin. Hän on tehnyt myös lapsettomuutta käsittelevän laulun ”If I Could Hold You In My Arms”.
Musiikkiterapian opinnoissa häntä on kiinnostanut erityisesti se, kuinka rytmi ja musiikillinen työskentely voivat auttaa lähestymään traumaattisia kokemuksia. Hän kertoo perehtyneensä tutkimukseen, jossa rytmistä työskentelyä käytettiin tukemaan sotilaita, jotka eivät aiemmin kyenneet puhumaan kokemuksistaan.
Musiikki ei vaadi kertomaan kaikkea heti. Joskus käsi löytää rytmin ennen kuin mieli löytää sanat. Joskus sävel kannattelee tunnetta, joka olisi puheessa vielä liian suuri. Musiikki voi rakentaa sillan vaikenemisen ja kertomisen välille.
Hanna on yhdistänyt musiikkia ja luontoa myös ryhmänohjauksessaan. Eräässä työhyvinvointipäivässä osallistujat loivat yhdessä improvisoidun puhutun runon. Harjoituksessa kohtasivat luonnossa oleminen, musiikki ja yhteinen luova ilmaisu. Hanna rohkaisee improvisaatioon ja oman sisäisen äänen kuunteluun.
Juuri tällaisessa hetkessä hänen opinto- ja elämänpolkunsa eri säikeet liittyvät toisiinsa: luonnontieteet, psykologia, musiikki, pedagogiikka ja luontohyvinvointi eivät enää ole eri suuntiin vieviä aloja. Ne muodostavat uuden kokonaisuuden.
Vaikeaa aikaa ei tarvitse unohtaa
Hanna ajattelee korona-ajan jättäneen ihmisiin kokemuksia, joita ei ole vielä riittävästi kohdattu. Hänen mukaansa vaikeista vaiheista pitäisi voida puhua turvallisesti ja ilman leimaamista. Kysymyksen taustalla on yleisinhimillinen kysymys: mitä meille tapahtuu, jos emme löydä tilaa tai rohkeutta vaikeiden kokemusten käsittelemiselle?
Vaikean ajan käsitteleminen ei merkitse siinä elämistä loputtomasti. Se voi tarkoittaa tapahtuneen tunnustamista, oman osallisuuden ja vastuun pohtimista, surun sallimista ja vähittäistä paluuta elämän äärelle. Hannalle luonto, musiikki ja kirjoittaminen ovat tarjonneet väyliä tähän. Hän on aloittanut myös kirjan kirjoittamisen kokemuksistaan, vaikka teos ei ole vielä valmistunut. Kirjoittaminen on ollut tärkeä voimavara läpi elämän.
Uuden elämän alku
Hanna ei aio palata hedelmöityshoitotyöhön. Hän haaveilee työstä, jossa voisivat yhdistyä luonto-ohjaus, musiikki, luonnontuotteet ja luonnonkosmetiikan valmistaminen. Kaikki ei ole vielä valmista, mutta ehkä juuri siinä on uuden elämän tunnusmerkki. Sen ei tarvitse syntyä yhtenä kirkkaana suunnitelmana. Se voi rakentua vähitellen siitä, mikä on jäänyt jäljelle ja alkanut kutsua puoleensa.
Hannan tarinassa ihminen ei palaa ennalleen vaikeiden vuosien jälkeen. Hän tekee jotakin toisenlaista: ottaa mukaansa oppimansa, surunsa, tietonsa ja herkkyytensä ja rakentaa niistä seuraavan vaiheen.
”Elämässä on hyvä olla haastavien asioiden vastapainoksi jotakin hyvää ja rakentavaa, esimerkiksi sitä, mitä luonto ja musiikki tarjoavat. Muuten ihminen menettää oman onnellisuutensa ja yhteyden omaan itseensä.”
Ehkä uusiutuminen ei tarkoita menneen unohtamista. Ehkä se tarkoittaa sitä, että uskaltaa pysäyttää oravanpyörän ja kuunnella, mitä elämä kaiken tapahtuneen jälkeen vielä pyytää. Toisinaan vastaus löytyy metsästä, joskus pianon äärestä, joskus yhteisestä runosta, joka syntyy ilman suunnitelmaa. Joskus se syntyy siitä hiljaisesta oivalluksesta, että vaikka vanha elämä päättyi, oma kyky oppia, luoda ja auttaa ei päättynyt sen mukana.
”Luonto ja musiikki antavat voimaa.”
Nopeat kysymykset Hannalle
Kirja, joka on vaikuttanut sinuun? – Ei mitään tiettyä kirjaa, luen paljon luontoaiheista kirjallisuutta sekä pohdintoja ihmisyydestä (mm. Jung, Gandhi, Bukowski, Solzhenitsyn).
Tutkija tai ajattelija, jota arvostat? -Jokainen alansa ammattilainen, joka uskaltaa nousta seisomaan yksinkin eettisten periaatteiden ja totuuden puolesta, heitä on maailmassa paljon. Nimeltä mainiten myös suuresti arvostamani kansalaisjournalisti, ajattelija ja kaveri Antti Säippä.
Asia, joka tuo sinulle rauhaa? Näkymä mökkilaiturilta.
Sävellys tai kappale, johon palaat usein? King Crimson: One Time
Oivallus, jonka toivoisit kaikkien ymmärtävän? Uskalla olla oma itsesi, älä yritä miellyttää kaikkia tai antaa muiden määritellä sinua. Tärkeät ihmiset kyllä pysyvät ja näkevät arvosi.
Mikä herättää uteliaisuutesi? Ristiriita
Mitä et enää pidä itsestään selvänä? Terveyttä. Rehellistä läpinäkyvää tiedettä. Vastuunkantoa.
Lopuksi
Jos saisit jättää lukijoille yhden ajatuksen ihmisyydestä, mikä se olisi?
”Jospa kaikki olisi niin yksinkertaista! Jospa olisi olemassa pahoja ihmisiä jossakin salakavalasti tekemässä pahoja tekoja, ja tarvitsisi vain erottaa heidät meistä muista ja tuhota heidät. Mutta hyvän ja pahan erottava raja kulkee jokaisen ihmisen sydämen läpi. Ja kuka on valmis tuhoamaan palan omasta sydämestään?” –Aleksandr Solzhenitsyn
Tutustu tai ota yhteyttä
sähköposti: hanna.parikka@protonmail.com
Substack-artikkeleitani: https://pinkmoonoveryellowhideaway.substack.com
Viestipalvelu X: Hanna Parikka, @YellowHideaway
Musiikkia: (Silverbird) If I Could Hold You In My Arms https://youtu.be/-t9n7vxUAIY?si=NBHzinYBeytz89Fa; Their Own Playground https://youtu.be/mp3yoErzgwI?si=Y6Mi-04hbIIWzasb
Leave a Reply